Kissoilla tunnetaan kaksi erilaista hännän pituuteen vaikuttavaa geeniä, joita molempia löytyy paitsi rotukissoilta, myös ihan tavallisista kotikissapopulaatioista. Ns bobtail-geeni, joka löytyy mm. japanin ja kurilien bobtail-kissoilta, ei varsinaisesti lyhennä häntää, vaan aiheuttaa hännän menemisen erilaisille mutkille, jolloin tuloksena on kippurahäntäinen kissa. Geeniä esiintyy yleisesti mm. japanilaisilla katukissoilla.
Manxgeeni puolestaan lyhentää häntää, tuloksena normaalia lyhythäntäisempi tai täysin hännätön kissa. Vaikka manx rotuna on alun perin kotoisen Man-saarelta, myös Suomessa, mm. Pohjanmaalla ja Savossa, on kotikissapopulaatioita, joissa esiintyy manxgeenin aiheuttamaa hännättömyyttä.
Manxgeenistä ja sen terveysvaikutuksista liikkuu monenlaisia tietoja ja puolitotuuksia, osa perustuu vanhaan tietoon tai uskomuksiin ja osassa on tosiasioitakin taustalla. Manxgeeni on homotsygoottina letaali, eli jos hedelmöittynyt munasolu on saanut geenin kaksinkertaisena, sekä isältä että emolta, se ei lähde kehittymään, vaan abortoituu. Tämä ei tarkoita, että pennut syntyisivät kuolleina, vaan että geenin kaksinkertaisena saaneita pentuja ei synny.
Nykyinen geenitutkimus on löytänyt manxgeenistä kolme erilaista mutaatiota (998T, 1169 ja 1199C) ja tiedetään, että näiden lisäksi hännättömyyttä aiheuttaa myös joku muu, vielä tuntematon geeni tai geenimutaatio. Niinpä hiljan tutkituista 11 suomalaisesta hännättömästä tai töpöhäntäisestä puhdasrotuisesta manxista neljältä ei löytynyt tunnistettua manxgeeniä, versio 1169C löytyi viideltä ja versio 1199C kahdelta. Versiota 998T ei löytynyt yhdeltäkään, minkä lisäksi kolmelta löytyi bobtailgeeni, joko manxgeenin lisäksi tai sen sijaan.
Professori Esko Suomalainen tutki vuosina 1936-1941 hännättömyyden periytymistä suomalaisella hännättömien kotikissojen populaatiolla ja julkaisi siitä tutkielman vuonna 1956 nimellä ”Hännättömyyden periytymissuhteista kissalla”. Tutkimuksen yhteydessä todettiin myös terveysongelmia, mutta missä määrin ne johtuivat tutkimuksessa käytetyn kotikissapopulaation sisäsiittoisuudesta ja missä määrin manxgeenistä, on vaikea näin jälkikäteen arvioida. Ei myöskään ole tietoa, mikä tai mitkä manxgeenin mutaatiot tutkimuksessa olevilla kissoilla olivat.
Käytännössä vuosikymmenet ovat näyttäneet, että vastuullinen, harkitseva ja sisäsiittoisuutta välttävä manxkasvatus tuottaa yhtä terveitä pentuja kuin muukin kissakasvatus, ja hännättömin, manxgeenin omaaviin kissoihin usein liitetyt terveysongelmat, kuten spina bifida tai virtsanpidätysongelmat, ovat vältettävissä.
